Perjantai oli toinen päivä Barcelonassa. Se päivä oli tarkoitus viettää nähtävyyksiä katsellen. Aamupala syötiin hotellin kahvilassa ja sitten lähdettiin kävelemään kohti Sagrada Familiaa.
Koska suosittuun nähtävyyteen oli hurjan pitkä jono, me tyydyttiin tarkastelemaan rakennusta ulkopuolelta. Placa de la Sagrada Familialla syötiin aivan mahtavan maukkaat jäätelöt ja kuunneltiin kirkon kellojen soittoa. Puistossa oli mukava istua, joten syötiin siinä lounaskin ennen kuin lähdettiin kävelemään Parc Güellille.
Güellin puisto on ehdottomasti yksi kauneimmista näkemistäni paikoista. Teen siitä vielä oman postauksensa, koska sen koristeelliset mosaiikit oli niin kauniita ja inspiroivia.

Jalat oli aivan muusia, kun lähdettiin takaisin hotellille. Paluumatkalla kamerastakin loppui akku, ettei voinut kuvatakaan. Kun pääsimme hotellille, laitoimme akun lataukseen ja huilasimme.
























Oletpa söpö tossa viimisessä!!!
VastaaPoistakiitos :)
Poista