maanantai 31. joulukuuta 2012

Talouspaperikiharat

Kihara tukka on kaunis. Olisi ihana jos tukkani olisi aina kihara!

Illalla:


Aamulla: 



sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Joulu

Kuvia joulusta.















Sain kivoja lahjoja, kävin joulukirkossa, nautin kynttilöistä ja lämmittelin Reino-viltissäni, jonka ostin. 

lauantai 29. joulukuuta 2012

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Für Alina

Lempilauluni tällä hetkellä.






En ole onnistunut istuttamaan mieleeni joulutunnelmaa. Joululaulut ja -askartelut, piparien leivonta, glögi eikä paketointi oikein auta. Joululahjoja en odota, koska valtaosan lahjoista tiedän etukäteen. Jouluvalot on ihania, mutta ne ei ihan yksin riitä huumaamaan minua. Pimeyden keskellä hohtavia värejä voisin tuijottaa varttitunteja. Onneksi joulu tulee, vaikken osaa sitä vielä odottaa. Joulu on mökillä, se on hyvä. 

Hyvää joulua, vaikka sen toivottaminen on aika outoa. Kaikille ei tulee hyvää joulua, vaikka sitä kaikkialla toivotetaan. 

perjantai 21. joulukuuta 2012

Uusi kamera

Ostin Nikon D3200:n. Tykkään siitä. En ole kuitenkaan kovin paljon sillä vielä ehtinyt kuvata. 


Käsintehtyjä avainnauhoja.


Ryijy. 


Tanssivat kissanpennut. Emma teki tylsästä H&M-paidasta  hienomman.


Piparitee.

Plussana pienilista asioista jotka on mielessä: 

1. Lempimusiikkia tällä hetkellä mm.: Glee-musa (esim. True Colors, Fix You, Adele-mash up), Hobitti elokuvan Misty Mountains, Für Alina, Kari Tapion Olen suomalainen. 

2. Osallistuin joskus Jukkatalo-kilpailuun, josta voi voittaa omakotitalon. Olen fantasioinut kilpailun voittamisesta ja omasta pienestä talosta, jonka rakennuttaisin Noormarkkuun (halvat tontit).

3. Missä olen ja mitä teen puolen vuoden päästä?

4. Lennänkö oikeasti kuukauden päästä Barcelonaan?

5. Olen lomalla ensi vuoden alkuun asti, joten kaikki tulevat satunnaiset postaukseni on ajoitettuja.