lauantai 31. joulukuuta 2011

uusi vuosi


toivon että vuodesta tulee parempi kuin edellisestä. toivon keksiväni minne haluan hoitoalalla oikeasti suuntautua. toivon että opin olemaan ihmisten kanssa. toivon kasvavani edes vähän ja oppia tuntemaan paremmin itseäni ja sitä mitä haluan olla.


ja johanna kurkela on ihana. voisin kuunnella koko yön tapio rautavaaran häävalssia johanna kurkelan esittämänä.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Glitter graffiti

uusi helmi lakkakokoelmissani



 aluslakkana wild and crazyn vaalea hilelakka. molemmat lakat sain  kaksoissiskolta

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

kynttilät

tuollaisia löytyy takasta meidän tyttöjän huoneesta. rakastan kynttilöitä. osa noista (nuo laatikkomaiset on mun itse tekemiä, ei niin kovin hienoja). lyhty on ainut jonka olen joskus itse ostanut prismasta. kynttilöitä saa tosi usein lahjaksi (varsinkin joululahjaksi) joten niitä ei ole tarvinnut kauheasti ostella.




 
ja takassa ei noiden lisäksi siis ole mittään muuta tulta.

Kynsijuttu

opiskelen lähihoitajaksi, mikä ei ole ollenkaan järkevää kynsien kannalta, jos haluaisi säilyttää pitkät kyntensä. monissa paikoissa ei katsota hyvällä edes kynsilakkaa, strasseista tai tarroista puhumattakaan.

vielä vuosi sitten mulla oli pitkät ja vahvat kynnet. sitten keväällä niitä piti lyhentää päiväkotiharjoittelun ajaksi. nyt koulussa ollessani olen saanut kynsiä kasvatettua kun ei ole tarvinnut hoitaa ketään. kaukana ne on silti vanhasta loistostaan. odotan kauhulla seuraavaa työssäoppimista kun pitää taas leikata ja poistaa lakat.

kynnet parhaimmillaan:







lyhyinä:


nykytilannetta:  


lisää vanhoja...






sunnuntai 11. joulukuuta 2011

risteily

varasin risteilyn tammikuulle. menen siskojen ja äitin kanssa. kivaa! ja vähän kuvia viime risteilyltä...








perjantai 9. joulukuuta 2011