perjantai 30. marraskuuta 2012

Jäädyke

Tein yksi päivä daim-jäädykkeen. Se oli älyttömän helppo ja siksi varmaan onnistuikin. 

Vatkaa kerma. 
Murskaa Daim (käytä vaikka hyväksi pikkuveljeä).
Saksi vaahtokarkit pieneksi (nämä olisi kannattanut jättää kokonaan pois, koska lopputulos oli hieman ällömakea). 
Sekoita ja laita pakastimeen vähintään neljäksi tunniksi.





Se maistui näköjään muillekin. Seuraavaksi kokeilen vaikka Marianne- tai fazerinajäädykettä...

torstai 29. marraskuuta 2012

Toffee

Halusin tehdä nekkuja, mutta loppujen lopuksi tulikin toffeeta. 


Siirappia, kermaa, mantelia, sokeria ja voita. Ja pieniä vuokia:









Tuhoutuneet, eli ne joita keitin liian kauan.



Tupsu

Lempipipostani irtosi tupsu. Tein kokonaan uuden tilalle ja nyt pipo on vielä hienompi. Uusi tupsu on aika iso ja painovoima on pahin viholliseni, mutta selviän, kun pipo on riittävän syvällä päässä.




Ja yksi iloinen asu. Kissapaidat pelastaa paskat päivät. Löysät farkut on välttämättömät. Ruutupaita ja sukat on H&M:ltä, farkut Onlysta ja kissapaita Madeiralta. Harjasin tukan, vaikkei se siltä näytä.

Ja vielä söpö tupsu takaa:


lauantai 24. marraskuuta 2012

Kauniita kuvia 2

jatkoa edelliselle ja lisää tyylikkäitä kuvia kauniista ihmisistä.













Maggie Cheug
Cate Blanchett
Chiaki Kuriyama
Yukie Nakama
Ziyi Zhang
Naya Rivera
Zhou Xun
Daul Kim
Faye Wong
Polina Hiekkala
Natalie Portman
Zhao Wei

Angry Bird Red

Olin taide- ja kulttuuripäiväkoti Aarteiden talon joulutapahtumassa ja ostin Emmalle Angry Bird tikkupiparin. Tietysti sitä oli pakko maistaa. Päiväkodin kokki oli nähnyt ihan valtavasti vaivaa, kun oli leiponut noita päälle sata kapaletta.






Se oli hyvää.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Challenge

Sain Siniltä haasteen :) Ja koska tämä on ensimmäinen blogihaasteeni, vastaan siihen. 

1. Kerro 10 asiaa itsestäsi. 
2. Vastaa 10 kysymykseen, jotka sait haastajalta.
3. Keksi uudet 10 kysymystä. 
4. Haasta bloggaajia, joilla on vähemmän kuin 300  lukijaa. 
5. Onnekkaiden bloggaajien pitää vastata.


10 asiaa minusta: 
1. Rakastan kissaani hullun paljon. Niin paljon, että ostin tänään turhan ja kalliin joulukalenterin sille.
2. Tykkään käydä töissä. Työpäivän jälkeen on (lähes) aina superisti hyvä mieli.
3. Aion mennä Islantiin. 
4. Silloin kun innostun siivoamaan, siivoan niin kauan, että kohde on täydellisen siisti. Omaahuonetta en jaksa yleensä siivota.
5. En ole koskaan täysin tyytyväinen tukkaani, vaan haaveilen aina jostain uusista taikka entisistä hiuksista.
6. Haaveilen omasta mökistä syrjäisellä seudulla. Siellä makaisin räsymatolla takkatulen ääressä iso villapaita päällä, Reinot jalassa ja joisin kuumaa glögiä kissa kainalossa. 
7. Olen elämässäni syönyt kaksi kertaa hernekeittoa ja sekin on liikaa. Vihaan sitä.
8. Olen saita ja mietin varsinkin isoja hankitoja pitkään, mutta silloin tällöin ostan ajattelematta (esim. kissan joulukalentereja).
9. Perheeni on liian iso. Minulla ei ole koskaan ollut omaa tilaa ja olen harvoin saanut olla kokonaan yksin.
10. En pysty nukkua, jos en harjaa hampaita hyvin.



Sinin kysymykset: 

1. Oletko jouluihminen?

Olen. Rakastan joulua: jouluvaloja, joululahjoja, joulukoristeita, joulukortteja, jouluruokia... Mutta joulupukista ja tontuista en perusta...

2. Millainen musiikki saa sinut hyvälle tuulelle?

Ainakin Leevi and the Leavings.

3. Minkä kirjan luit viimeksi?

Kaori Ekunin Blink Blinkin. 

4. Paras elokuva ikinä?

Apua... En osaa sanoa yhtä. Tykkään niistä, jotka itkettää, esim. Babel, Sovinto ja The Blue Light.

5. Osaatko kutoa villasukat?

Yläasteella kudoin ensimmäiset. Nyt opettelen taas.

6. Jos saisit 3 toivetta, mitä toivoisit?

Tasapainoista mieltä, omaa mökkiä ja lunta jokaiseksi jouluksi elämäni loppuun asti.

7. Mikä on oudoin asia, joka on tapahtunut sinulle?

En tiedä... Olen niin outo, etten huomaa outoja asioita.

8. Joululahjatoiveesi?

Kodinkoneita ja kodintekstiilejä.

9. Mistä asiasta et luopuisi?

Kissastani.

10. Oletko aamu- vai iltaihminen?

Varmaankin aamu. Herään aina viimeistään yhdeksän aikaan ja minun vaikea valvoa pitkään.




Mun kysymykset!
1. Pulla vai munkki?
2. Mitä mieltä olet Angry Birdsistä?
3. Mikä on lempijäätelösi?
4. Millainen on unelmalomasi?
5. Myöhästeletkö usein tapaamisista?
6. Kerro kolme ruokaa, mistä et kovin tykkää. 
7. Olisitko mieluummin kuuro vai sokea?
8. Minkä elokuvan katsoit viimeksi elokuvateatterissa?
9. Mikä on parasta ulkoisessa olemuksessasi?
10. Mikä on hauskin (tai joku muu hauska) lapsuusmuistosi?

Postauksen kuvat on vanhoja kuvia koneelta.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Kissoja ja koiria













Olimme viikonloppuna katsomassa kahdeksaa husky-vauvaa. Talossa oli muitakin ihania karvakavereita. Ihana paikka. 

Päivä muuten oli aika rankka. Pelkkää autolla ajoa. Herätys puoli seitsemältä, autoon, Tuusulasta mökille, mökiltä Poriin, Porista Lemuun, Lemusta Poriin ja Porista mökille.