sunnuntai 22. elokuuta 2010

kyllä kotona on kivaa

ostin wienistä paljon kivaa

wien on kaunis paikka. koristeellinen siisti ja tyylikäs mutta silti kodikas ja nuhjuinen

kuumat kylvyt oli matkassa parasta, ja vanhat taideteokset. ja kirkkojen korkeat katot. ja mehevät kolmioleivät.

silti on niin ihanaa olla kotona ja ymmärtää mitä kassaneiti sanoo.

kävellä myöhään ulkona, kun on jo viileää, melkein kylmä.

tiistai 17. elokuuta 2010

koski ja lampi











leikin mallia, kun isosisko teki kotiläksyjä. vaatteet päällä uiminen on kivaa! mallina oleminen kivaa. toivottavasti saan auttaa toistekin! ja olen muuten muuttanut hiuksiani, aika radikaalia. väsyin sen letin hoitamiseen höh.

keskiviikko 11. elokuuta 2010

lasten maailma




aloitin työharjoittelun iltiksessä. pelkäsin aluksi että tuntisin itseni ihan irralliseksi, koska en osaa soluttautua ryhmiin. mutta lapset otti minut porukkaansa eikä yhtään kummastellut minua. lasten avoimuus on ihailtavaa. ne tutustuu toisiinsa niin helposti ja rehellisesti. haluisin olla enemmän niiden kaltainen. haluaisin kuulua niiden maailmaan. maailma ei ole tuhonnut niitä. ne ei vielä tiedä julmuudesta.
kuvan poika ei liity juttuun. se on ihana verneri-serkkuni.

tiistai 10. elokuuta 2010

pieni siskoni

se ei ole enää niin kovin pieni, koska se aloitti tänään jo eskarin. se tuntuu järkyttävältä, koska vastahan se oli pieni vauva. kun on kulunut toiset kuusi vuotta, se on jo melkein teini, eikä pyydä enää syliin. siksi minun täytyy ottaa se aina syliin, kun se pyytää, vielä kun voin.


Photobucket

Photobucket

Photobucket


Photobucket

Photobucket


Photobucket

Photobucket

maanantai 9. elokuuta 2010

Tänään


tänään kävin tekemässä harjoittelusopimuksen.


tänään keksin taas uuden ammatin, jonka haluaisin.


tänään löysin uuden kivan sarjan. siinä on ihana Robert Sheehan.


tänään Sunny melkein tipahti parvekkeelta. sen jälkeen parvekkeen ovi laitettiin kiinni. sen jälkeen Sunny juoksi kaksi kertaa ovea päin.


perjantai 6. elokuuta 2010

minun uusi ystävä




Tänään meille muutti uusi asukas.


Se on meidän uusin perheenjäsen.


Me kaikki tykätään siitä, koira myös. Seita tykkää siitä ihan simona.


Rakastan sen pientä hentoa ruumista, suunnattoman isoja korvia. Unelman pehmeää turkkia. Sen karheaa kieltä, pieniä teräviä kynsiä, joita ei oikeastaan edes tunne, kun ne on niin hennot. Rakastan sitä, kun se tykkää leikkiä mun hiuksilla. Rakastan sitä, kun se ei tee juuri muuta kuin nukkuu. En osannut olla itkemättä, kun se kiipesi syliini ja aloitti ihanan kehräävän laulunsa. Sitä on niin ihana katsoa.

Se on pieni ja suloinen pentu, joka palautti mieleeni kissojen täydellisyyden.