tiistai 31. heinäkuuta 2012

Muutama mökki-kuva

Uusi hellehattuni. Sitä on tarvittu.


Uusi trikoomekko Lindexistä ja isin rakentama terassi. Aamukahvi ja isin kaverin tuomat Historia-lehdet, nam...


Tehtiin isille syntymäpäivä illallinen. Jälkiruoaksi oli kermavaahtoa, marenkia, turkkilaista jugurttia ja oman maan mansikkaa.


Rakas hukkui auringonkukkapeltoon.


Pirteät kynnet.


Heiniä.


Rakkaan kanssa aitan portaalla. Päälläni on Ginasta ostettu löysä toppi/tunika/mekko ja Hennesin farkuista katkaistut sortsit ja Seppälän kengät. Kuljen niissä melkein kaikkialle, en lenkille.


maanantai 30. heinäkuuta 2012

Jäätelö-baari Vohveli

Kävin Porissa ollessani siskojen kanssa Iso-karhussa jäätelöllä Vohvelissa. Siellä on parasta kahvia ja käsintehtyä valkosuklaajäätelöä. Nam...




sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Uima-allas

Yksi mukava asia mökillä on uima-allas. Saunan yhteydessä se on erityisen mukavaa ja rentouttavaa. Pienen altaan vesi on aina viileää, mikä on ihme hellepäivinäkin. Se on hauskaa, mutta merkillistä. Pienessä altaassa ei mitään uimaharjoituksia voi tehdä, pelkkiä pulahduksia vain.





Kuvasin vapaapäivinä ihan älyttömästi. Kuvien käsittely vie aikaa, mutta haluan julkaista niitä kuitenkin. Myöhemmin siis.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Mökkirauha












Mökkikuvia keväältä. Kumma kyllä en olekaan kaivannut mökille niin paljon kuin kesän alussa luulin. Tietysti haaveilen täydellisistä yöunista, raikkaasta pihasaunasta ja puhtaasta ilmasta, jossa naavakin elää. Kuitenkaan ei ole tullut sellaista pakko-päästä-oloa. 

Tänään on isin synttärit.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Web-kamera



Sillä tulee kamalia huonoja kuvia, mutta sillä kuvaaminen on kivaa.  Nukuin yöllä yli 12 (unilääkkeen avulla). Oon lakannut kynsiä, lukenut, syönyt ja juonut kahvia. Odottelen kotona että sisko tulee töistä ja lähetään Ulvilaan. Meillä on molemmilla pitkä vapaa putki. Tiedossa on isin synttärit ja kaverin tuparit. Pitäisi pakata, mutta se on vaikeeta ja tylsää. 

Mutta on se kyllä mukavaa kun ei tarvitse vilkuilla kelloa ja miettiä milloin pitää mennä töihin. En ole aikoihin vain ollut. 

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Kiva kesä



Taisin olla väärässä kun ajattelin että kesästäni tulisi tylsä. Kesätöissä on  ollut kaikkea muuta kuin tylsää. Olen oppinut todella paljon uutta autismista, kehitysvammaisuudesta ja hoitotyöstä. Myös ihan käytännön asioita ruuanlaitosta, palkoista, työsuojelusta ja muusta. Ja kaiken opitun lisäksi olen saanut rahaa. En aiemmin  tiennyt että työ voisi olla niin antoisaa. Sopivan haastavaa mutta silti mukavaa.

Enää on kaksi työvuoroa, 20 työtuntia. Toivon, että pääsen tekemään keikkaa. 

Silppulinnut

Muutaman kuukauden takainen mökkiaskartelu.

Tarvikkeet: ohutta paperia, jota on helppo repiä, akryylimaleja, liimaa ja paksumpaa paperia.





sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

A Cat's Life!

Sain siskolta yli kuukauden etukäteen synttärilahjan. Suomalaisesta kirjakaupasta löytyi sattumalta tuollainen järkälekirja ja tottakai halusin sen. Kirjakaupassa käytiin pitkä keskustelu siitä että tarvitsenko kirjaa (en, mutta haluan. ja alkaa harmittaa jos en saa), kuka sitä suostuu kantamaan ympäri Jumboa ja mihin sen laitan kotona (sitä en ole vieläkään selvittänyt). Minulla on kiltti sisko kun suostui ostamaan sen minulle :) (ehkä siksi kun minäkin ostin sille sitä mitä se toivoi).

Kotona sitten istuskelin ja luin antaumuksella (kirjassa ei juurikaan ole tekstiä) katsellen ja huokaillen kauniita Jane Burtonin ottamia kissakuvia. Täydellistä... 

Kissat ovat jumalaisen ihania eläimiä. Haluan kissoja. Jokaisen kissan, joka esiintyy kirjassa (en sittenkään, nehän on jonkun muun rakkaita). Sunteessani kissoihin on jotain hullua. Rakastan kissojen ylpeää kauneutta, itsenäisyyttä, maailman viisaimpia ja mystisimpiä silmiä. Oma kissani on silmäteräni. Suutun ja itken, jos joku haluaa sille pahaa. Se on minulle tosi rakas. Olen kissahullu.

Ja takaisin kirjaan. Siinä oli paperikannet, mutta ne häiritsi, joten ne on nyt kirjan välissä. Inhoan paperikansia, mutta en raaski heittää niitä poiskaan, koska niissäkin on kissakuvia.

etukansi: 


ja takakansi:


Lempikuvani kirjasta: David and Goliath:




Ihania herkkuhetkiä minulle! 

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Porvoo


Satamasta mentiin Vanhaan-kaupunkiin. 




Tee-purkkeja ja Barba-siirappeja. Tee-purkit aiheutti aisteja häiritsevät tuoksut.







Ihana kulkupeli!



minä ja uusi reppu!!