Perjantaina päästiin ajoissa lähtemään ja oltiin jo hyvissä ajoin perillä. Sää viikonloppuna vaihteili aika nopeassa tahdissa sateisesta aurinkoiseen. Välillä oli molempia.
Isi korjasi satoaan. Pavut isin pellosta tulevat pavut on parhaita.
Seikkailin kissani kanssa metsässä. Se on melkoinen villi sielu valjaissa, vangittu villikissa. Olen sen vanginvartija ja isi on varma, että kissa suunnittelee surmaavansa minut ja pakenevansa. Saattaa tuo totta ollakin, mutta voi olla myös niin, että tuo kisu ihan oikeasti tykkää minusta.
Ainakin se tykkää metsästä ja auringosta.
Ja rappusissa kiipelystä, takan päällä nukkumisesta ja kalkkunaleikkeestä.
Lepäsin, tein pihahommia, luin kirjoja, söin hyvin ja saunoin yksin (se on mahtavaa). Siinä samassa pulahdin uima-altaaseen, jonka vesi oli vain 7 astetta lämmintä. Kylmä omenasiideri maistuu saunassa parhaalta. Siideri maistuu parhaalta lasipullosta. Toiseksi parasta on tölkkisiideri. Muovipullosta juotuna siideri ei ole parhaimmillaan, mutta hyvää silti.






















Ihanan syksyisiä kuvia! Sunnyn kiipeilykuva on tosi onnistunut.
VastaaPoistaKiitos :)
Poista